torstai 28. elokuuta 2014

Päivä 11

Tänään ajattelin teitä tässä kirjoitelmassa muistuttaa teitä eräästä asiasta ulkomailla ollessa ennen kuin kerron meidän päivästä. Nimittäin huijaaminen. Eilisessä ravintolassa Daniel huomasi jotain mitä en itse olisi ekana älynnyt. Vertailimme eestiläistä ja englantilaista ruokalistaa ja huomasimme ruokien hintojen olevan kaksi euroa kalliimpia englantilaisessa ruokalistassa. Nopeasti huomattua sanoimme tarjoilijalle, että meitä ei tarvitse huijata, vaan ruoan hinta eestin ruokalistan mukaisesti. Tänään Jani puolestaan sai erittäin hyvän neuvon ja läksyn liftaamisesta. Salilta palailtuaan Jani huomasi kolme nuorta immeistä bensakanisteri mukanaan ja liftasi häneltä kyytiä. Jani mietti hetken aikaa ja otti hyvää hyvyyttään heidät kyytiin. Jäbät halusi noin kymmenen kilometrin päähän jonnekin huitsin nevadaan ja sitten se tapahtui. Janin salikassissa ollut lompakko lähti livohkaan. Hetken ihmettelyn jälkeen Jani lähti tyyppien perään ja hetken juoksuhetken jälkeen hän sai tyypit kiinni lähimmästä navetasta. Hetken kiristelyn ja myllytyksen jälkeen lompakko tuli takaisin kaikkine sisältöineen. Mitä tästä opimme? Ikinä ei kannata ottaa ventovieraita immeisiä kyytiin ja katsokaa ja vertailkaa paikallisen ravintolan ruokalistojen hintoja eri kielellä.
Mutta itse tähän päivään. Aamulla saatiin nähdä perinteinen näky, että vettä sataa, mutta ei siinä auttanut muu kuin lähtee töihin. Ruokkis päätettiin tällä kertaa viettää kämpällä. Käytiin kaupasta ostamassa etukäteen viikonlopun eväät. Matkaan lähti ainakin kymmenen pulloa maustettua vichyvettä ja muita elintarvikkeita. Työpäivän jälkeen Jani lähti käymään salilla ja tämä edellä mainittu tapahtui. Itse jäin kämpille tekemään possunlihapihvejä. Janin palattua salilta tuli huomattua taas kerran, että lämmin vesi on hävinnyt taas jonnekin. Noh.. Lämmin vesi on nysvöille, me tykätään ottaa kylmiä suihkuja. Katsotaan myöhemmin iltasaduksi salkkarit ja valmistaudutaan viikon parhaaseen päivään, eli perjantaihin. Ps. Nyt maistuu kalja (vain yksi)

Aamulla tuntu hyvältä lähtä töihin..

Viikonlopun vesiostokset

Meidän ruokakaappi täynnä kaikkee. Tässä ei oo kaikki


Kone raksuttaa

Sieltä se perjantai tulee

Iltasatu illaksi

Tästä lompakko lähti hetkeksi kävelee

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti