Aamulla kämpän pihalla saatiin terveisiä tekstilappusen muodossa, ja tietenkin viron kieleksi. Jani joutui eilen jättämään autonsa naapuritalon parkkipaikalle, koska meidän oma parkkipaikka oli täynnä, vaihtoehtoja ei siis hirveesti jäänyt. Joku ilmeisesti kyttää meitä, koska viestistä ymmärrettiin, että kyylä tietää missä asutaan. Saavuttuamme koululle saatiinkiin ensimmäisiä vikakeikkoja. Yksi katsomani kone ei olevinaan lähtenyt käyntiin, joten tilalle piti laittaa uusi. Hetken etsittyäni ja löydettyäni sopivan koneen lähdettiin käymään paikan päällä ja sain kokea kuulemani hauskan puolen tässä työssä. Kysyttyäni englanniksi onko koneessa joku ongelma, vastaus oli ei, kaikki toimii hyvin. Hetki myöhemmin kuulin, että tietokoneen virtanäppäin oli hukassa. Kymmenen minuutin hiillostus olikin turhaa. Hetken "synnytettyä" mieli rauhoittui ja voitiin jatkaa seuraavaan paikkaan. Toisella keikalla opin hieman viron kieltä. Sana kynä tarkoittaa täällä sikojen syöttökaukaloa. Eli jos kysyt suomeksi saisinko kynän, saatat saada ihan jotain muuta. Ruokiksella käytiinkin kokeilemassa toista ruokapaikkaa nimeltään Grillers. Hyvään hintaan saa hyvännäköisiä hampurilaisia ja salaatteja. Pihvitkin tehdään itse ja paistetaan pannulla, muistuttaa hiukan Amarillon tai Pancho Villan hampurilaisia. Erittäin hyvää. Ruuan jälkeen käytiinkin meidän kämpän alakerrassa pari vikakeikkaa tekemässä, sielläkin pidetään oppitunteja. Oikeestaan tänään ei keretty tekee omaa projektia, nyt oli kiire. Opin siis tänään tekemään lähituen hommaa täällä ja viron kieltä. Myös tänään tuntui siltä, että pitääkö joskus osa porukkaa meitä ICT-alan opiskelijoita tyhminä. Jos joskus tunnustaa siltä, että tietokone tai netti ei toimi oikein, ei hätää. Me annamme siihen ratkaisun. Haittaohjelmien poistotyökalu, eli timpurin vasara. Sillä saa vaikka virtanapinkin toimimaan. Lähituki hoitaa homman.
 |
Naapurin tervehdys |
 |
Jani on varattu |
 |
Keikkaa pukkaa |
 |
Jalapeno hampurilainen |
 |
"Is it good? -Yes it´s good" |
 |
Ruokaa ootelessa rubikin kuution ratkona alle kahdessa minuutissa |
 |
Windowsin korjaustyökalu. Kuva lainattu netistä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti