Voisin kuvailla näin alkanutta viikkoa, että tuli noustua väärällä jalalla.. Valotan hieman tämän hetkistä menoa. Viime viikolla juteltiin meidän päiväraha-asioista ja kävi ilmi että Lapualta kävi pari harjoittelijaa kuuden viikon ajan tekemässä saman alan hommia kuten mekin nyt. Heille annettiin sille kuudeksi viikoksi 1500 euroa per nuppi, majoitus ja ruokailu tarjottiin veloituksetta. Meille annettiin kahdeksaksi viikoksi noin 150 euroa ruokarahaa eli 3,80 euroa/päivä, majoitus ja ruokailu veloituksetta. Kuulostiko tässä äskeisessä lauseessa jokin hassulta? Toki ei tiedetä tarkalleen vähennettiinkö näitten Lapualaisten rahasta vielä matkustaminen tänne ja suomeen, sisältyikö opintotuki tuohon summaan, mutta silti kuulostaa hyvin kyseenalaiselta. Meillä pyörii kanssa opintotuki (omalla kohdalla 381 euroa/kk), mutta jostain täytyy vuokrat ja muut laskut vähentää, eli siitäkään ei jää kovin paljoa näppiin. Voidaan miettiä Janin kanssa harkiten, napataanko aamu- ja iltapalat jatkossa roskiksista samoin tavoin kuin eiliset heebat. Ei suinkaan. Toki ymmärretään sekin seikka että kaikki koulut rahoittaa tällaisia reissuja kukin tyylillään, mutta 150 euroa kahdeksaksi viikoksi on erittäin vähän.. Jos pahin tilanne tässä tapahtuu, että rahat loppuu kesken, voipi kotiin paluu tapahtua viikkoa suunniteltua aikaisemmin. Toivotaan, että näin ei tapahdu. Tän päivän loppuhuipennus nähtiinkin, kun muutaman viikon verran hinkattu asennuskuvake meni palvelimella pirstaleiksi pienen töppäyksen seurauksena, joten homma alkaa taas puhtaalta pöydältä. Toivotaan, että huominen toisi parempia tuulia. Komediaa tai ei, meno alkaa muistuttamaan pikkuhiljaa Hohtoa. Fiilis on kuitenkin vielä hyvä, mutta sapettaa hiukan.
 |
"Noh Jani miltä tuntui herätä tänä aamuna?" |
 |
Kaikki näytti vielä hyvältä.. |
 |
.... |
 |
..Kunnes |
 |
"Noh Jani mikäs nyt on fiilis? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti