Tänään starttailtiin loppuviikon kestävä miniloma Tallinnaan, puoliltapäivin lähti bussi. Täällä julkisella kulkeminen on hyvin yksinkertaista. Lipussa lukee linja-auton numero, laituri ja aika, ei voi erehtyä kyydistä. Halvin ja yksinkertainen tapa lähteä ylipäätänsä Rakveresta on juuri bussilla. Junavuoroja kulkee vain yksi päivässä. Matkalla tallinnaan näin eräällä pellolla jotain jännää. Yksi iso pelto täynnä lampaita, voisin veikata tuhansia. Omistaako joku oikeasti niin paljon lampaita omalla pellollaan? Myös toinen erikoisuus viron liikenteessä tekee se, että moottoritiellä ei ole erillistä ramppia, mistä nousta ylös. Ihmettelin miksi bussi teki U-käännöksen yhdessä vaiheessa moottoritietä. Tarkoituksena olikin poiketa yhdelle pienelle tielle hakea lisää matkustajia kyytiin. Heti perillä olikin ensimmäisen suunnistuksen vuoro; lentoasemalle. Puhelimen navia apuna käyttäen saavuinkin perille. Kävellessäni näinkin pari sammunutta juoppoa ottamassa välikuolemaa toisen pitäessä kättään paitansa sisällä ja toisen nojaten toisen olkapäätä vasten. Söpöä? Hetken odoteltua kentällä avovaimoni saapui lennoltaan. Joensuun ja Helsingin välinen lento oli myöhässä, mutta Helsinki - Tallinna lento oli ajoissa kuitenkin. Napattiin taksi kentältä ja suunnistettiin meidän hotellille. Siistihän tämä on verrattuna jo kuukauden asusteltuaan opiskelija-asuntolassa. Edellisenä päivänä seuralaiseni kertoi serkkunsa olevansa samoihin aikoihin täälllä. Päätettiin treffata merekeskuksen lähellä olevassa Scotland Yard nimisessä ravintolassa. Päällisin puolin erittäin viihtyisän näköinen paikka, voi ensi kerralla täällä ollessaan käydä. Syömisen jälkeen käytiin vielä vanhan kaupungin puolella olevassa Helsinki-baarissa ja tunsin oloni kotoisaksi, suomalaisia ihmisiä laulamassa karaokea, eritoten albatrossia. Vietämme nyt kullan kanssa lystikkään viikonlopun Tallinnassa ja näin ollen suon itselleni vapaata kirjoittamisesta. Seuraavan kerran kirjoittelen sunnuntaina, jolloin kirjoittelen tiivistelmän viikonlopusta. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

 |
Rakveren pohjakeskuksella oli ilmeisesti tivoli |
 |
Lampaita |
 |
Pieni välipala |
 |
Emmukka hakee laukkua |
 |
Hotellin piha-alue |
 |
Pientä hemmottelua |
 |
Huoneen ikkuna näkymä |
 |
Naapurin kissi |
 |
Ravintolan akvaario |
 |
Otin pihviä |
 |
Emmi otti hampurilaisen |
 |
Hanna ja Jykke kävi moikkaamassa |
 |
Jykän miehekäs Long-Drink |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti