Aamulla aloin vertailemaan nykyisen asuinseudun Joensuun ja Rakveren kelejä. Kieltämättä oli aika häijyn näköset ennusteet lupaillu. Toivotaan kuitenkin kahden ja puolen viikon päästä tapahtuvan paluun sujuvan hyvässä säässä. Aina saa toivoa. Pitkästä aikaa sataa vettä, peräti reilu kaksi viikkoa pelkkää auringonpaistetta. "Ikuisuusprojekti" alkaa pääsemään loppusuoralleen. Aloimme Janin kanssa asentelemaan koulun ATK-luokan tietokoneita nykyisellä Imagella, hyvin tuntuu pelittävän. Seuraava ihmetys onkin ollut muutama viikko sitten asennetuissa koneissa kun käyttöjärjestelmä valittaa rekisteriavainta. Onko jossain sattunut joku kämmi rekisteröintiä tehdessä vai onko joku muu sivullinen tekijä. Oli miten oli, sitä voidaan miettiä myöhemmin, mitä tapahtui. Puoliltapäivin alotettu asennusprojekti jouduttiin keskeyttämään alkavan oppitunnin takia, joten kysyimme "mestarilta" voidaanko tehä tämä asennushomma loppuun tänään vielä iltasella, tullaan joskus seitsemän pintaan tekemään homma loppuun. Ainoana ehtona olikin, että saadaan viettää perjantai huilina. Sehän passasi. Virallisen työajan jälkeen Jani lähti käymään salilla. Urheilusuorituksen jälkeen lähettiin sovitusti koululle sateen saattelemana. Perille päästyä vartija antoi meille avaimen, kaikenlisäksi väärän sellaisen, hetken säätelyn jälkeen rakennuksessa olikin iltasiivooja, joka avasi meille ulko-oven. Kuitenkin ymmärsi että olimme opiskelijoita, ketkä tuli hoitamaan keskenjäänyttä projektiaan loppuun. Hyvällä sykkeellä saatiin loput koneet ilman ongelmia valmiiksi, tosin yhdessä oli jonkin sortin ongelmia, joten päätettiin yhteistuumin jättää se huomisaamuksi ennen tuntien alkua. Takaisin tultua kiinnitimme huomiota katuvaloihin. Pääteillä ei ollu minkään näköisiä katuvaloja ja pelkästään liikenneympyröissä oli valaistus. Aika kummaa, koska koulu on aika lailla kaupunginlaidalla, luulisi olevan katuvaloja enemmän tai vähemmän. Kaikkeen sitä kiinnittää huomiota. Nyt voikin ruveta tyytyväisenä makuulleen, huomenna on uusi päivä. Rupeen laittamaan pikkuhiljaa intistäkin tuttuja Tj numeroita. Tj 18.
 |
Hyviä kelejä lupailee suomen puoleen.. |
 |
Sinne meni aurinko |
 |
Vähän testailuja.. |
 |
Ja (m)asentelua |
 |
Kahvilaan ilmesty säästölammas. "Anna rahaa" |
 |
Toimiston työpöytä, mun puoli |
 |
Iltavuoro taittuu |
 |
Rock musiikin tahtiin |
 |
Syyspimeys ja modrikun toinen opiskelija-asuntola |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti