![]() |
Jos ei löydy työkaluja, sovelletaan |
perjantai 5. syyskuuta 2014
Päivä 19
Varsinainen eka kouluviikko takanapäin. Projekti edistyi vielä yhden hyvin pienen askeleen eteenpäin, tosin pienien mutkien kautta. Tehtävänä oli siis kaapata tietokoneen käyttöjärjestelmä palvelimeen verkkokortin kautta, mutta seikkana huomattiin asennetussa koneessa, että kone ei tunnistanut tätä toimintoa. Siispä purkamaan hieman tietokonetta ja vaihtamaan kiintolevy toiseen vastaavaan. Iloksemme meillä ei tietenkään ollut sopivia työkaluja, mutta ammattimies osaa soveltaa macgyverin tapaan. Löydettiin nurkasta ruokailuveitsi ja sitä apuna käyttäen saatiin tarvittavat ruuvit auki. Pienen hienosäädön jälkeen saatiin hommaa etenemään suunnitellusti ja näin ollen kuvakekin saatiin kaapattua. Nyt siis on tarvittavat saatu ja seuraavaksi voidaan aloittaa hienosäätö. Helpottaakseen jatkoa ajatellen tietokoneitten asennuksia täytyy tehdä listaan pienet muokkaukset, jolloin voidaan vain yhdellä napin painalluksella asentaa tietokone täyteen tikkiinsä. Mietimme miksi koululla ei tänään ollut oppilaita. Danin mukaan perjantait ovat hiljaisempia, olisiko lie etäpäivä vaiko vaan jotain muuta. Lounaan jälkeen päätettiin toivotella viikonloppuja ja lähtee viettelee aikaa kämpille. Hetken hengailun jälkeen käytiin katsastamassa toinen ruokakauppa, mikä olis nurkan takana, mutta huomattuamme tarjonnan päätettiin kroonikeskuksen ruokakaupan olevan paras mahdollinen. Viikonlopun juomakokeiluksi otin Danin suosittelemaa Sakun valmistamaa kasivolttista olutta, hintaa alle kolme euroa. Toki ei aiota tinata täällä joka viikonloppu, eihän me sellasia harrasteta, eihän? Viikonlopun ohjelma on jälleen avoin, katsotaan mitä keksitään. Extemporellahan ne parhaat ideat syntyy. Ensi viikonloppuna pääsen hengähtämään Tallinnaan ja siihen reissuun täytyy hieman kysellä linja-auto asemalta hieman aikatauluja ja hintoja. Siitä sitten myöhemmin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti